lauantai 11. helmikuuta 2012

Vaipoista

Kun esikoinen oli vauva, törmäsin netissä äitiin, joka käytti lapsellaan kestovaippoja. Hassua! Käyttää nyt kangasrättejä vaippoina, kun pamperssitkin on keksitty. En ymmärtänyt ideaa. Törmäsin aiheeseen muutamassa muussakin yhteydessä ja ihan vain mielenkiinnosta päätin edes vähän perehtyä aiheeseen. Ei aikaakaan, kun huomasin innostuneeni asiasta. Etsin tietoa netistä. Vietin jopa unettomia öitä järjestellessäni sisävaippoja, AIO-vaippoja, tiimaimuja, taskuja, villiksiä, zeoliittejä, lanoliineja, kuivaliinoja, harsotaitoksia, prefoldeja, kuoria, bambuja ja hamppuja omiin pieniin lokeroihinsa omassa pääkopassa. Ihan kaikki oli uutta ja vierasta. En tuntenut tai edes tiennyt yhtään kestovaippoja käyttävää perhettä. Lähipiiriltä en saanut tukea innostukselleni. Luvattiin nostaa hattua ja leipoa kakkua, kunhan olen sen kuopuksenikin kestovaipattanut. Tai nyrpistettiin nokkaa muuten vaan. Miehen suhtautuminen oli onneksi melko neutraalia.

Höyrähdin vaippa-asiaan ihan tosissani. Esikoiselle tilattiin valmiita vaippoja ja hänen kanssaan "kestoiltiin" vaippa-aika loppuun. Kaksosia odottaessani opettelin ompelemaan niitä itse. Se oli itselläni tämän hulluuden kulta-aikaa. Tilasin kankaita Myllymuksuilta ja leikkelin koko suvun vanhat flanellilakanat imuiksi. Ompelin ja ompelin.

Kaksosten vaippa-aika oli ja meni. Silloin pestiin vaippapyykkiä ja ommeltiin niitä välillä lisää. Asia muuttui arkiseksi. Kestovaipoista tuli meidän perheessä niitä tavallisia vaippoja, kertakäyttöisistä taas roskavaippoja. Nykyäään vaipat ovat asettuneet jo arvoiseensa asemaan minunkin päänupissa. Ne ei innosta, mutta ei myöskään lannista. Se on tapa pitää lapsi kuivana. Mutta enää ei ekologinen omatunto anna periksi, vaikka vähän helpommalla ehkä pääsisin luontoa saastuttamalla.

(-Yksikään kertakäyttövaippa ei ole vielä maatunut...
-2 dl öljyä jokaista vaippaa kohti...
-Kasvihuoneilmiö...
-Yksi vaippa päivässä on 365 vaippaa vuodessa...
-Ja se roskapussien määrä!)

Eli näin jatketaan edelleen. Tässä todistusaineistoa neljän vuoden takaa kaksosille ompelemistani nb- ja s-kokoista sisävaipoista. Heh, voisi jäädä tällä hetkellä ompelematta, mutta helppohan ne oli nyt varastosta hakea ja pestä odottamaan uutta käyttäjää. Pieni invetaario osoitti, että uusille vaipoille ei todellakaan ole tarvetta. 29 pientä sisävaippaa, 21 lisäimua ja 15 kuorta. Suuremmat koot odottavat varastossa vuoroaan, mutta ehkä näillä pääsee alkuun yhden vauvan kanssa.





Nukkevauvat tarvitsivat kuitenkin omat vaippansa. Viimein sain ne ommeltua monien aikomusten ja lupausten jälkeen.


11 kommenttia:

  1. Täällä yksi kestovaippoihin hurahtanut! Tutulta kuulostaa tuo unettomien öiden miettiminen... Kerran oli pakko yöllä nousta asioikseen nettiin katsomaan mistä saa tilattua Ooga Booga pr pul-kangasta ;)

    Itse käytän kestovaippoja muulloin paitsi reissussa ollessa. Vaippojen peseminen, kuivaaminen ja valmiiksi laitto...Arkipäivää meillä :)

    Oletko muuten kokeillut villahousu + sisävaippa yhdistelmää? Tykkäsitkö?

    -A

    VastaaPoista
  2. Ihan samalla aatoksilla mennään täälläkin :) Esikoiselle ompelin hirmu kasan vaippoja nyt onkin sitten helppo kaivella varastoista aina isompaa kokoa kuopukselle! Muutamiin pitäisi uusia kuminauhat ja onnistuneesti oon siirtänyt projektia koko ajan ;) Tosin toukokuussa ajattelin taas osallistua kestovaippahulinoiden järjestämiseen! Yritän aktiivisesti viedä kestovaippa-asiaa eteenpäin. Se on kuitenkin yhtä helppo tapa vaipattaa mitä kertakäyttöisetkin kunhan vauhtiin pääsee :)

    VastaaPoista
  3. Olen siskoni (hiili)jalanjälkiä seurannut. Kiitos vaan innostuttamisesta!
    Sama täällä, että kestovaippojen käyttö on nykyään niin arkipäivästä, ettei sitä enää aattele. Mutta hattua nostan sulle edelleen, että ompelit niitä vaippoja sillon niin paljo, että kaksosillekin piisas. Nyt voit sitte fiiliksen mukaan valita vaippakuosin, ku on kerran, mistä valita. :)

    VastaaPoista
  4. Toisaalta:

    kertakäyttövaippoja käyttämällä säästää
    - vettä
    - sähköä
    - pyykkikonetta
    - aikaa
    - vaivaa
    ja saa enemmän aikaa lasten kans olemiseen. Puolensa kaikella. :) Silti jossain määrin nostan hattua kestoilijoille, vaikkei se hyvän äidin / ihmisen mitta olekaan :)

    VastaaPoista
  5. Minä olen yksi niistä hatunnostajista. En muista, olisinko sentään kakkua luvannut leipoa :). (Lupaan senkin tehdä, kunhan Ähtäriin ilmestytte.) Kaksoset kokeneena epäilin oikeasti, kun aioit kestovaipparallin järjestää heillekin. Topakkana eukkona vedit sen kuitenkin kunnialla läpi. Siispä taas se hatunnosto...

    VastaaPoista
  6. No minä en kyllä usko että kertakäyttövaipat säästäisivät vettä saati sähköä (tai energiaa). Aika suuri on roskavaipan vesijalanjälki! Minä taisin hurahtaa yläasteiässä hoitolapsen Ruskovilloihin ja mieskin sai jo seurusteluaikana kuulla kyllikseen kestoilusta :D Mutta nyt huomaan ettei tavoistaan pääse vaikka pahin kiihko onkin laantunut. On se vaan niin kätevää tuo kestovaipatus! Enkä minä jaksa aina muutenkaan viettää aikaa lasten kanssa niin intensiivisesti, on ihan kiva viikata hetki vaippoja yksinään kylppärissä...

    VastaaPoista
  7. Minäki kolmannelle ompelin kestovaippoja. Kierrätysmateriaaleja käytin paljon, rahaa vähän. Aikaa ja vaivaa säästyi, kun täältä meidän paikkakunnalta ei mieluisia kertiksiä löydy ja kauempana kaupoissa ei juuri tullut kuljettua.

    Roskis tyhjennettiin kerran kuussa, eikä kestovaippojen myötä enää pursunnut loppukuusta. Että siinäkin mielessä rahaa säästyi, kun ei tarvinnut tyhjennysväliä tihentää.

    Viimeisellä käytin vauvasta lähtien villahousuja, minusta ne olivat ihan parhaat vastasyntyneellä. Pari vuotta on kuopuksen kanssa kuljettu kyllä ihan kertiksissä enkä huonoa omaatuntoa siitä kanna. Muutenkin kun on elämä muuttunut aika lailla ;) Hyvää loppuodotusta kollegalle!

    VastaaPoista
  8. täällä kans yks hurahtanut... yhtäkään neljästä en tosin ole täyskestottanut. Ekalle hankin muutaman vaipan vasta vaippaiän lopulla, tokan ja kolmannen kohdalla vaivas se, ettei ollu kunnon pyykkihuoltotiloja (muullekaan pyykille), mutta jonkin verran kuitenki... nyt nelosella on kuudesta kuukaudesta ainaki neljä menny täyskestoillen. tykkään siitä. en sais välttämättä pestyä pyykkiä muuten kovin ahkerasti, mut vaipat (tai niiden pula) potkasee sopivasti muhun vauhtia. meillä on sitäpaitsi ulkoroskis liki kilsan päässä. ei sinne jaksa joka toinen päivä kiikuttaa täyttä, haisevaa vaipparoskista. edelleen kuulen paljon siitä, miten ei kantsis itseään tällasella asialla väsyttää. mutta kas ku en koe kestoja mitenkään väsyttävänä. päinvastoin.

    *tääki nostaa hattua*

    VastaaPoista
  9. Täällä yksi hassu,joka kaipailee kestovaippa-aikoja. Se oli mukava ja hyödyllinen harrastus. Viimeiset vaipatkin ovat vielä kaapissa, muistona kylläkin.

    VastaaPoista
  10. Meilläkin käytetään lähinnä kestoja. Öisin kertiksiä, koska kestojen kanssa lapsi herää vaipan kastuttua. Joinakin öinä monta kertaa. Siinä menee mun ekologisuuden raja.

    Musta on hassua, että kestoja pidetään vaikeina vaippoina. Pesukonehan ne pesee. Se ripustaminen ja narulta pois ottaminen ei niin kovin aikaa vievää ja työlästä ole.

    Ihana vaippa rinkula :)

    VastaaPoista
  11. -A: meilläkin kyllä reissussa ja joskus kyläillessäkin laitetaan roskavaippa, mutta kotioloissa kestovaipat on kyllä näppäriä. Villiksiäkin oon kokeillut ja tehnytkin aikalailla. Toimiviahan ne on, mutta jotenkin se paketin paksuus on hirvittänyt niin, että pääasiassa PUL-kuorilla mennään.

    PikkuHoo: Mukava, että joku jaksaa vielä viedä asiaa aktiivisesti eteenpäin. Itsellä nämä hulinat yms. ei jaksa enää napata. Ja lähipiiriäkään en oo jaksanut enää käännyttää...

    Lotta: olen ylpeä sinusta! ;)

    Anonyymi: kestovaippojen ekologisuus on kuitenkin kiistaton. Hyvän vanhemmuuden mittari se ei toki ole. :)

    Kaisu: Jostain syystä juuri sinä olit mielessä, kun tuota hatunnostoa kirjoitin. ;) Mutta nostele vaan, tässähän tuntee itsensä ihan sankariksi. Ja kiitos kakkutarjouksesta! Jospa me joskus kuopuksen vaippaiän jälkeen Ähtärissäkin käydään... ;)

    AnniP: Samaa mieltä! Voi ehkä säästää hitusen omaa vesilaskua, vaikka eihän nuo nykykoneet paljoa vettä kuluta. Mutta kokonaisuutena taitaa vaippateollisuuskin viedä energiaa ja vettä hirvittävän paljon. Ja halpaahan kestoilu on, varsinkin nyt, kun alkaa käyttää samoja vaippoja jo kolmannella lapsella. Aikaahan tuo ei paljoa vie. Päästään helpommalla kuin kollegat 100 vuotta sitten.

    Johanna: kiitos! Yllättävän helppoa tuo vaippojen ompelu on, vaikka valmista vaippaa katsellessa ei siltä alkuun tuntunut. Ja tilanteen ja voimavarojen mukaanhan sitä on loppujenlopuksi mentävä!

    ~uku~: (pitipäs säätää, että sain nuo aallot tuohon... ;)). Ei ole kertakäyttävaippojen käyttökään hajutonta ollenkaan. Tässä asiassa on oppinut jotenkin herkkänenäiseksi. Huomaan kyllä yleensä jo hajusta, onko sylissä olevalla lapsella kesto vai kertis. Ja kyllä, molemmilla on oma ominaishajunsa. Mutta ei tuo kestoilu tosiaan normaalitilanteessa väsyttävää puuhaa ole.

    Ikuinen vauvakuume: :) Saa nähdä oenko minä niin hassu, että kaipalen kestovaippoja joskus myöhemmin...

    Anna: meilläkin on käytetty välillä öisin kertakäyttöisiä vaippoja. Mutta jokainen käytetty kesto on eteenpäin. Vaikeina vaippoina kestoja pitää yleensä ne, joilla ei ole asiasta kokemusta ollenkaan tai vain muutamista kerroista. Kun tulin kaksosten kanssa laitokselta ja laitoin neidille keston, falskasi se ohi melkein saman tien. ;) En onneksi lannistunut.

    VastaaPoista