perjantai 18. helmikuuta 2011

Pakkaspäiviä



On pakkasia pidellyt... Yllä on tämän aamun lukema. (Mutta älkää luulkokaan, että noin aikaisin oltaisiin herätty. Tänään olisi ollut esikon kerhoaamu, mutta koska se jäi väliin, käperryttiin kuvan ottamisen jälkeen vielä tunniksi peiton mutkaan.)

Eipä näillä pakkaskeleillä ole ollut juuri ulos asiaa. Ollaan touhuiltu sisällä sen, mitä flunssalta ollaan jaksettu. Lapset on jo terveenä. Nyt on aikuisten vuoro. Jospa huomenna olisin jo työkunnossa.


Viime sunnuntaina oli leipä loppu ja tekaisin pikaisesti näkkäriä ruoan kaveriksi. Ohjeen otin täältä. Maku oli arvatenkin hieman siemeninen. Ei ehkä minun makuuni. Miestäkin nauratti.




Maanantaina oli työpäivä ja kotiin tullessa pääsin pannarille. Tiistaina tehtiin mustikkapiirakkaa, jota syötiin jäätelön kanssa.




Keskiviikkona oli pullapäivä. Päivälliseksi oli tuoreita pullia ja iltapalaksi laskiaspullia...







Torstaina tein karjalanpiirakoita. On ne vaan hyviä erityisesti rasvassa uitettuina.




Mitähän sitä tänään keksisi?

5 kommenttia:

  1. Maukkaalta viikolta näyttää :)

    VastaaPoista
  2. Hyvännäköisiä herkkuja oot tehnyt! Mullakin nyt pullataikina kohoamassa ja leivinuuni lämpimänä oottaa paistettavia. Näillä pakkasilmoilla on kyllä mukava leipoa, ainut huono puoli vaan, että tulee myös sitten enempi syötyä... t.Taina

    VastaaPoista
  3. No voi, niin sitä vaan laskiaispullilla lapset nukutetaan! :) Hauska sattuma - tein samaisia näkkäreitä viikko sitten. Muuta leipää olisi pakasteesta löytynyt, mutta tämä karppaus...

    VastaaPoista