torstai 7. tammikuuta 2010

8,90 euroa

Esikoinen tarvitsi puhtaan valkoista paitaa enkelipukunsa alle ennen joulua ja niinpä käväisimme pikaisesti rokserin kangasmyymälässä. Montaa minuuttia en kaupassa viipynyt, koska mukana oli kaksi lasta. Toinen nukkui autossa ja toinen lähti mukaan ja hyppi tasajalkaa pissahätäänsä. Keräsin muutaman kankaan ja kassa ilmoitti hinnaksi 8,90e. Näistä kankaista olen tehnyt...




... jo mainitun valkoisen paidan. Samalla kaavalla tein aikaisemmin kirkuvan keltaisen kukkapaidan.






...autoyökkärin joululahjaksi pojalleni.







...omppuyökkärin joululahjaksi nuoremmalle tytölle.










...Herra Hakkarais -yökkärin joululahjaksi esikoiselle.






...ja oranssit collegehousut kaksosille. Housut ovat kokoa 92cm, joten menevät vielä hetkeksi kaappiin odottamaan käyttäjien kasvua. Kuten kuvasta näkyy, meinasi kangas loppua kesken. Minulla oli tarkoitus laittaa niihin resorit vyötäröön ja lahkeensuihin, mutta ei sitten löytynytkään sopivaa väriä. Mutta eiköhän nuo ainakin kotioloissa kelpaa.


Lisäksi olen tehnyt mustan tavallisen trikoopaidan esikoiselle. Siitä otettu kuva oli niin huono, että en viitsinyt sitä tänne laittaa.

Kummipojan yökkärin housut tulivat myös tästä kangasläjästä. Esittelen ne ehkä myöhemmin, jos muistan ottaa kuvan ennen niiden lähettämistä.

Kankaita on vielä jäljelläkin. Tarkoitus on tehdä niistä valkoinen trikoopaita pienemmälle tytölle ja legginssit jommalle kummalle neitoselle.

Osa resoreista on ostettu Myllymuksuilta eli niistä tulee vaatteille vähän lisää hintaa. Osa resoreistakin on rokserilta. Aplikaatiokuvissa käytetyt kankaat on aikojen saatossa muista ompeluksista ylijääneitä jämäpaloja.

Mutta kyllä on lasten vaatettaminen halpaa. :) Olen kyllä haaveillut kalliimmistakin kankaista. Esimerkiksi Ikasyrillä olisi kivoja kankaita lastenvaatteisiin, mutta en ole vielä raaskinut tilata. Tulee kuitenkin yhdelle vaatteelle hintaa melko paljon. Ehkä olen vain tottunut tuohon rokserin hintatasoon. :) Meneehän sitä rahaa turhempaankin... Tosin välillä iskee kyllä pieni masennus omia ompeluksia kohtaan ja tuntuu, että en minä osaa oikeasti ommella yhtään mitään. Ja aina silloin tulee haalittua vaatetta myös kaupoista, vaikka onhan niitä jo vaatekaapit pullollaan.

8 kommenttia:

  1. Ei ollenkaan paha hinta tuollaisesta vaatemäärästä! :)

    Hanna J. ja Lotta ovat joskus maininneet, että sulla on tämmöinen blogi. Nytpä sitten olen kurkistellut tekemisiäsi.
    Ja jälleen täytyy todeta se sama asia kuin monessa muussakin blogissa: ihmiset ovat todella TAITAVIA! Tosi hienoja ompeluksia ja leipomuksia sulla täällä! :)
    Aion käydä vastakin katsomassa.

    maria h. (entinen l.)

    VastaaPoista
  2. Aivan uskomattoman halvalla olet saanut vaatteita ommeltua!!! Ja tosi kauniita ovat. Varsinkin tuo Herra Hakkarainen on loistava:)

    Minä olen sortunut välillä noihin tyyriimpiin ruotsalaisiin kankaisiin... ja niistä kyllä tulee melkein valmisvaatteen verran hintaa:(

    VastaaPoista
  3. No kylläpäs on tätsy taas tekassu lapsosilleen vaikka ja mitä! on kyllä hienoja, melkei tekis mieli itekki kokeilla jotaki ompelutsydemiä pitkästä aikaa.

    pikku-Anna

    VastaaPoista
  4. Edelleen haaveilen Rockserille pääsystä. Hamstraisin varmaan ison kassin kankaita :D Minua ihastutti erityisesti tuo herra hakkarainen, ihana :)

    VastaaPoista
  5. Sullahan tulee takuutavaraa tasaseen tahtiin... Kerros nyt vielä, minkä merkkinen se sun uusi saumuri on? Oletko ollut tyytyväinen? Tekis mieli kans ostaa vaikka noita lapsia on kyllä aika vähä, joille ommella.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommenteista!

    Maria, nyt mulle tuli kyllä paineita. :) Meinaa olla vähän suomen kielen taidot ruosteessa... Mutta kiva, kun tunnustit käyväsi täällä (toisin kuin ystäväsi) ;)

    Sussu, Pfaff hobbylock 2,0 on saumurin malli. Ihan kohtalaisesti on pelittänyt, mutta pitäähän niiden lankojen ja kireyksien kanssa aina välillä säätää. Ja neuloja sain alkuun poikki ja taivuksiin, mutta ehkä se johtui kokemattomuudesta. Viime aikoina nekin on pysyneet ehjinä. Eli täysin ongelmatonta ei yhteiselomme ole ollut, mutta en tiedä voiko saumurilta täyttä ongelmattomuutta edes odottaa. Suht tyytyväinen olen kaikesta huolimatta. Pois en antas. :)

    VastaaPoista
  7. Mulla on Singerin saumuri ja samantapaista säätämistähän se on senkin kanssa. Mutta välillä menee pitkäänkin oikein mukavasti. Että kyllä plussan puolelle jää munkin kokemukset siitä. On sillä niin kätevä hurruutella ja saada siistiä saumaa. :) Mutta tosi kivoja ompeluksia on systeri taas tehny. Ja ne traktoriyökkärit on meilläkin kovassa käytössä.

    VastaaPoista
  8. Ihana tuo Herra Hakkarais-yökkäri! Saispa tuollaisen itsekin, nimim. maailman suurin HH-fani :P

    VastaaPoista